Meidän harmooniseen eloon on tullut joku häiriö. En tiedä onko tämä vielä viime viikonloppuisesta leireilystä johtuvaa protestointia vai hammaskriisi vai sitkeän nuhan jälkimaininkeja vai mitä. Ehkä nuo kaikki yhdessä. Joka tapauksessa tuntuu siltä kuin mun vauvalle olisi iskenyt yhdessä yössä uhmaikä! Tai ehkä sit vaan olen tottunut niin hyvään. Pikkuneidin kiukkuilu yhdistettynä kaikki mehut vieneeseen syysväsymykseen (tai mikä onkaan) on saanut mun mielenrauhan järkkymään, joten asialle piti tehdä jotain!

   

Päätin että nyt ruvetaan ulkoilemaan! Meillä ei oikein aikaisemmin ole säännöllistä ulkoilua harrastettu koska neiti ei vielä osaa kävellä ja onhan se pihalla istuskelu aika mälsää, äidistäkin! Ja neiti saa ihan riittävästi raitista ilmaa kun nukkuu päikkärit ulkona. Eilen kuitenkin pakkasin tytölle kimpsut ja kampsut niskaan ja lähdimme metsään. Neiti istuskeli mättäällä ja nakersi havunneulasia, minä keräsin materiaaleja ovikranssiin (siitä ehkä lisää myöhemmin, katsotaan miten onnistuu..). Tänään lähdimme uudestaan metsään, varustautuneena kameralla ja, eilisestä viisastuneena, kantoliinalla. Ja voi miten kivaa meillä olikin! (Tosin kameralle ei voida kumpikaan hymyillä.)

 

   

Neiti hypisteli ja maisteli kanervia ja kuusen oksia ja männyn kaarnaa. Katseltiin puiden latvoja ja ihmeteltiin keltaisia lehtiä ja kuunneltiin linnun viserrystä ja oravan naksuttelua. Rämmittiin pusikossa ja kiivettiin kalliolla ja hengiteltiin hämärää kuusikkoilmaa.

 

   

 

Eikä kiukuteltu yhtään!