Tätä "lelua" olen suunnitellut jo pitemmän aikaa, kun muutama kuukausi taaksepäin luin jostain vauvalehdestä (olisko ollut KaksPlus..) vauvojen värikylpyretkestä Kiasmaan. Sen kertaisen värikylvyn teemana oli punainen, ja lapset saivat mm. leikkiä suurella punaisella kankaalla. Idea jäi kytemään ja lopulta kävin Eurokankaasta hakemassa aivan kammottavaa, räikeän väristä, läpinäkyvää, kimaltavaa ja kahisevaa kangasta. Lapsi rakastaa sitä, totta kai! Voi sitä kirkumisen ja hihkumisen määrää kun kankaat pääsivät ensimmäisen kerran kokeiluun! Jatkojalostin kankaita ompelemalla ne yhteen ja huolittelemalla reunat, tästä kankaasta nimittäin purkautuu aivan hirveitä lähes näkymättömiä siimoja. Ompelin vielä pussukan ja vot, loistava lelu oli valmis!

Tämän alle voi mennä piiloon, niin maailma näyttää hauskan väriseltä. Näiden avulla voi sekoitella eri värejä keskenään. Tähän voi kietoutua. Ihan mitä vaan, lapsen mielikuvitus on rajaton! Pidän juuri eniten tälläisistä leluista jotka jättävät mielikuvitukselle tilaa. Ja kunhan tuo ipana tuosta vähän kasvaa, uusia käyttötarkoituksia tällekin varmasti löytyy.

 

Vielä maailman helpoin välipalavinkki, jonka tarjoili taas kerran Vauvan ja taaperon keittokirja. On muuten mainio kirja, kunhan oman harkinnan mukaan suodattaa pois suomalaisten suositusten vastaiset jutut (kuten esim. punajuuriohjeet). Tosin, pistää miettimään, että kuinka orjallisesti niitä neuvolan suosituksia oikein pitää noudattaa, jos ne ovat noinkin erilaisia eri maissa! Kai niissä amerikkalaisissa punajuurissa on ihan yhtä paljon nitraattia kuin suomalaisissakin...

Kesytetyt banskut

Jokainen joka on tarjonnut lapselleen banaania, tietää kuinka niljakkaaksi ja vaikeasti käsiteltäväksi se muuttuu alta aikayksikön. Banaanin käsittelyä helpottaa huomattavasti kun leikkaa sen käteen sopiviksi paloiksi ja kierittelee palat pannulla paahdetuissa kauraleseissä ennen tarjoilua. Banaanin pintaa voi omissa sormissa vähän niljastaa niin leseet tarttuvat paremmin. Eipä lähde enää banskut karkuteille, ja saavat myös lisää herkullista, pähkinäistä makua. Toimii loistavasti myös kiivin kanssa!