Ennen hoitovapaalle jäämistä ajattelin että haluan palata mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään, koska tulen hulluksi neljän seinän sisällä. Tai kuolen tylsyyteen. Pikkuvauva-aikana tyttö piti huolen siitä että tekemisen puutetta ei ainakaan ollut, mutta kun neiti kasvoi, kaipasin (ja sainkin) muistuttelua siitä että ulkomaailmassakin voi käydä ettei seinät kaadu niskaan. Arki on nyt toisenlaista kuin ennen, hitaampaa, ja lapsen tahdissa vieläkin mennään. Mutta sopii minulle mainiosti, toistaiseksi. Tässä yksi semmoinen päivä kun kävimme kurkkimassa maailman menoa.

06.00 Aamulla kuudelta tyttö herää siihen kun mies lähtee töihin. Otan tytön viereen tissille, niin saan vielä muutaman tunnin unta. Herätyskello soi kahdeksalta mutta torkutan 20 yli yhdeksään saakka koska valvoin taas illalla kohtuuttoman myöhään. Helläilemme ja kujertelemme vielä hetken aikaa sängyn pohjalla. Tyttö on aamuisin ihana – kun hänet ensin saa heräämään, äitiinsä tullut. Kuulumme aamuvelttojen heimoon.

10.00 Olemme lähdössä mainoksen houkuttamana seuratalolle metsästämään halpaa saumuria, mutta en jaksa pitää turhaa kiirettä vaan hörpin aamuteeni ja hoidamme aamupesut ihan rauhassa - tyttö ei kuitenkaan suostu syömään aamupuuroa ennen yhtätoista kun masu on vielä täynnä maitoa. Puuron jälkeen maalaan itselleni naaman sillä aikaa kun neiti tyhjentää likapyykkikoria vessan lattialle. Nenänpäässä on finni ja tukka sojottaa vääriin suuntiin. Korostan siis silmiä.

11.30 Etsin sohvalta vaatekasan alta ainoat käyttökelpoiset ja puhtaat farkut. Kroppani on kummallisessa lapsen yrittämisen ja raskauden jälkeisessä välitilassa – kaikki vaatteet ovat joko liian isoja tai liian pieniä. Raskauskilot lähtivät luojan kiitos helposti imettämällä, mutta nämä vauvan yrittämisestä syntyneet kilot, jotka ovat muistona kaikista niistä yksiviivaisista testitikuista, näistä ei ihan niin helposti päästäkään! Ristinsä kullakin. Tänään voisin kerrankin laittaa jotain värikästä ja räväkkää päälle! Lopulta päädyn henkkamaukan mustaan imetysluukkuteepaitaan. Niimpä.

11.55 Lähtövaippaa vaihtaessa tyttö saa käsittämättömän itkupotkuraivarin (kyllä äiti tietää itkun sävystä mitä lapsi milloinkin haluaa – no ei muuten tasan tiedä joka kerta!), päätän antaa vielä pikamaitoa ennen lähtöä vaikka pitäisi olla jo menossa, lapsi suuttuu vielä lisää koska olisi tahtonut pitkän kaavan tissin, isken lapselle puhelimen käteen (tepsii aina) niin saan äkkiä puettua itseni ja lapsen, joka on taas itse iloisuus, juoksemme bussille ja olen ihan varma että myöhästyimme (taas kerran). Onneksi bussikin on myöhässä. Ihana ilma, aurinko paistaa!

12.45 Kaikki halvat käytetyt saumurit on myyty jo aamulla, just my luck. Käymmekin sitten kirjastossa hamstraamassa käsityö- ym. kirjoja ja lehtiä ja yhden iltasatukirjan (siis täältähän saa näitä ilmaiseksi!!). Käymme kahvilassa lounaalla, tyttö hurmaa kahvilantädin ja lähipöytien mummot kiljahtelemalla iloisesti ja vilkuttelemalla kaikille ja käyttäytymällä muutenkin oikein mallikelpoisesti. Piipahdamme vielä divarissa josta löytyy vanhoja akkaripokkareita miehelle, sekä ruokakaupassa ja apteekissa.

14.30 Kotimatkalle sattuu korkealattiainen rappusbussi, mutta onneksi yksi ystävällinen matkustaja auttaa meitä mennen tullen. Kiittelen vuolaasti. ”Rikot vaunusi jos yrität mennä yksin tuosta, senkun huudat vaan, kyllä joku auttaa.” Niinpä, mutta kuinka sitä kehtaisi?

14.45 Postilaatikossa odottaa sähkölasku ja vesilasku – omakotiasujan painajaiset. Ja miksi niiden pitää tulla vielä samaan aikaan? Kaksoissydänkohtaus aina kahden kuukauden välein. Hoitovapaalla kun nyt ei muutenkaan rahassa kieriskellä. Voisko joku muuten selittää, että miten on mahdollista, että aikanaan kun olin työttömänä, sain kuussa kaksi vai peräti kolmesataa enemmän kuin nyt, ja silloin en edes tehnyt yhtään mitään. Ihan yhtä käsittämätöntä kuin se, että työttömänä pääsee uimahalliin puoleenhintaan mutta hoitovapaalainen maksaa täyden lipun. Onneksi sentään bussilla saa matkustaa ilmaiseksi!

14.55 Kun pääsemme kotiin onkin jo aika laittaa tyttö päiväunille, joten vaipanvaihto, välipalaksi mustikoita ja viiliä (on sitä parempaakin syöty), koira mukaan ja menoksi taas, sillä päikkäreille voi nukahtaa vain liikkuviin vaunuihin. (Kiitän tästä, tekee nimittäin hyvää niille vauvantekoläskeille!) Tyttö pölöttää ja nykii hampailla pyjamanhihaa, mutta kahden minuutin päästä haukottelee ja sammuu kuin kynttilä. Rankka päivä. Mies tulee kotiin, joten lapsen unien aikana onkin hyvin aikaa  - no tiskata, laitta ruokaa ja syödä, tietty! (Aikuisena olemisessa on se kiva puoli, että jos ruoka on pahaa sitä ei ole pakko syödä. Paitsi jos lapsi on näkemässä, mutta nyt ei ollut, hähää.).

17.30 Päiväunista eteenpäin lapsenhoitovastuu siirtyy miehelle, joten iltaruuan ja vaipanvaihdon aikana voin keskittyä omiin juttuihin (eli niihin kirjastonkirjoihin!). Sitten alkaakin souvi, kun miehen kanssa sarjatuotantona putsaamme, pilkomme, paistamme ja pakastamme korillisen suppilovahveroita jotka joku (no mummi!) oli tuonut kuistille. Mahtavaa! Onneksi Prinsessalla riittää omissa leluissa tarpeeksi ihmeteltävää.

20.00 Lapsen iltatoimet hoidetaan meillä kiertävällä vuorosysteemillä, tänään minulla on vuorossa iltamaidon lisäksi iltapesu, miehelle jää siis iltapuuro ja iltasatu. Iltasadun aikana muistan jopa itse käydä suihkussa. Jostain syystä tänään tyttö ei kuitenkaan saa unen päästä kiinni, vaan nukahtaa vasta sylissä hyssyttelyn, olkkarissa rauhoittumisen, koko muistamani unilaulurepertuaarin sekä muutaman ylimääräisen iltasadun jälkeen. Lienee rukaamista uudessa, yhden päiväunen rytmissä, taisi olla liian pitkät unet tai sitten liian myöhään. Yön puolella saan vielä valmiiksi veljelleni pipon, enkä (taaskaan) saa unta ennen kuin pikkutunneilla. Taisi olla vähän rankka päivä äidilläkin.

Voiko hoitovapaasta selvitä helgissä? Part 1