Marraskuu näytti todelliset (kylmät) kasvonsa ja päikkäreiden jälkeen vaunuista alkoi lisäpeitoista ja välihaalareista huolimatta löytyä jääkalikkajalkainen tyttö. Syksyllä ompelemani unipussi ei enää riitä. (Juuri kun aloin hyväksyä että kesä on ohi ja syksy tulossa!) Siispä painelin kirpparille etsimään materiaalia pakkaspussia varten ja löysinkin maailman kammottavimman värisen XXXXL-kokoisen paksun ja muhkean toppatakin. Väri on ihan oikeasti yhtä hirvittävä kuin kuvissa ja vielä vähän kamalampi! Harmi ettei tullut otettua takista ”ennen”-kuvaa… Lisäksi matkaan tarttui fleece-aamutakki vuoria varten, hintaa koko paketille tuli 6 euroa, ei paha!

Toppatakista lyhensin hihoja ja helmaa sekä kavensin reilusti kyljistä, kainaloista ja hihoista. Huppua ei ollut joten ompelin sen helman kappaleista, mutta kauluksen, vetoketjun ja napit hyödynsin sellaisenaan. Sitten ompelin koko hoidon takaisin kasaan. Aamutakin leikkelin palasiksi, joista kasasin toisen samanlaisen pussin, jonka sitten kiinnitin toppapussin kaula-aukkoon ja vetoketjun molemmin puolin.

 

Tämä oli taas niitä projekteja, että jos minulla olisi yhtään järkeä päässä tai oikeasti kokemusta ompelemisesta, olisin suosiolla keksinyt jonkun muun tavan tehdä pakkaspussi. Fleece-vuorin ompeleminen kiinni paksuun toppatakin kaulukseen ei ole hyvä idea. Se tosin tuntuu siltä jos on kovin optimistinen ja luovasti hullu.

Katkaisin ompelukoneen neulan kaksi kertaa. Toisella kerralla neulanjämä jumittui kantaan. Irrotin sen väkivaltaisesti pihdeillä.

Uusi neula ei enää tarttunut kantaan kiinni.

Luulin vahingossa murhanneeni Berninan!! Se oli kamala hetki.

Kyyneleet silmissä tökin neulankantaa katkenneella neulalla. (Väkivallan aiheuttamiin ongelmiin paras ratkaisu on tottakai väkivalta!)

”Sen on pakko pakko pakko tulla kuntoon!!” 

No tulihan se. Huh.

Ja sain unipussinkin valmiiksi lopulta. Somistin pussia pitsinauhalla mutta ei se miestä hämännyt, väri kuulemma sattuu silmiin ja kylällä hävettää. Mutta hei, onhan lämmin!