Puutarha uinailee paksun lumikerroksen alla, jopa puut ovat piiloutuneet valkoiseen. Pyörin ympäri pihaa kameran kanssa ja yritin metsästää kasvia joka ansaitsisi paikan kuukauden kasvina, mutta eihän siellä kukaan nyt kukoista. Pelkkää valkoista ja talventörröttäjiä koko piha täynnä.

Mutta talventörröttäjät, siinäpä vasta hieno aihe. Varmasti joku on kirjoittanut runojakin niistä, ovat sen verran kiehtovia kun tuolla tuiskussa ja pakkasessa töröttävät. Ohuet ja hauraat mutta silti sitkeät. Kuolleet ja rumat mutta silti niin kauniit, ja uutta elämää kantavat.

 

   

 

Talventörröttäjät

Ystävämme Wikipedia (tuo ehdottoman luotettava tietolähde) kertoo että talventörröttäjillä tarkoitetaan ruohovartisia talvensiementäjiä. Ne siis eivät ole vain vahingossa syksyllä pystyyn unohtuneita menneen kesän jäänteitä, vaan niillä on tarkoitus. Niinhän luonto kaiken aina järjestää, asioilla on tarkoituksensa vaikka me ihmiset emme sitä aina tajuaisikaan. Ruohovartiset talvensiementäjät seisovat jäykkine varsineen lumen pinnan yläpuolella, ja kun aika on kypsä ne varistavat siemenensä lumelle josta tuuli, linnut tai sulamisvedet sitten levittävät ne uusille kasvupaikoille. Näin siemenet säilyvät kypsinä, hedelmällisinä ja visusti itämättöminä kevääseen. Nerokasta, ja niin yksinkertaista.

 

 

 

Lisäksi talventörröttäjien siemenet ovat tärkeää talviravintoa linnuille. Seisova pöytä, suorastaan.

Ja ovathan ne toki myös ihmeen kauniita toisinaan. Tuovat lumiseen maisemaan esteettisiä arvoja, sanoo Wikipedia. Ja valokuvaajat saavat kuvauskohteita. Minäkin, vaikka minun kuvauspäivänäni ei apuna ollutkaan upeaa talvipäivän aurinkoa tai sokerista kuurakuorrutetta. Oli vain tauko lumituiskussa.