Talvella oli vaikeaa löytää edes yhtä kasvia jota esitellä, nyt taas on vaikea päättää minkä näistä kaikista ehdokkaista valitsee. Esimerkiksi omenapuut olisivat ansainneet paikan jalustalla. Mutta silti haluan esitellä kasvin joka on ollut kuukauden puheenaihe jopa mediassa asti, nimittäin koivun. Koivut todellakin ovat toukokuussa pääroolissa. Allergikot varsinkin ovat huomanneet koivujen olemassaolon, ei epäilystäkään. Ja muutenkin: keväisen hennon hiirenkorvahunnun peittämät koivut ovat ehdottomasti kevään kauneinta ja ainakin itselle odotetuinta antia, voittaa jopa omenapuiden kukat.

(Jaksan riemuita koivuista, sillä siitepölyallergiani on kokenut mystisen ihmeparantumisen lapsen myötä. Näkö huononi, kengänkoko kasvoi ja persaus levisi mutta eipähän enää aivastuta!)



Meidän pihalla kasvaa kaksi komeaa koivua. Toinen niistä oli pieni silloin kun minäkin olin pieni, toinen oli suuri jo silloin. Kolmas kaadettiin koska se alkoi pudotella karahkoja kadulle ja ohikulkijat alkoivat olla vaarassa.

Rauduskoivu (Betula pendula)

Meidän pihan koivut ovat rauduskoivuja. Ne erottaa siitä toisesta, hieskoivusta (Betula pubescens) lehden muodon, rungon tuohen sekä oksien perusteella. Opiskeluaikana keksimme kaikenlaisia muistisääntöjä kasvien latinankielisten nimien oppimisen avuksi. Luokkakaverini keksi miten hies- ja rauduskoivun nimet muistaa oikein päin: Betula pubescens eli hieskoivu hikoilee koska sillä on puberteetti. Hyvä Maija, tämä jäi päähän kun moni muu unohtui!

Rauduskoivun lehti on kolmion muotoinen ja lehden reunassa on kaksinkertainen hammastus (eli isojen sahanhampaiden reunoissa on pieniä hampaita). Lisäksi rauduskoivun lehti on kova ja karkea. Hieskoivun lehti taas on soikeahko, yhteen kertaan hammastunut sekä pehmeä ja nukkapintainen.

Rauduskoivun oksat ovat riippuvia, kun taas hieskoivun oksat kasvavat pystyssa. Tosin, saattaa ne hieskoivunkin oksat vanhemmiten riippua. Rauduskoivun nuorissa oksissa on karheita nystyjä, hieskoivun oksissa ei.

Runko rauduskoivulla on rosoisempi ja siinä on enemmän mustaa, tyveltä kaarna itse asiassa on usein kokonaan mustaa ja halkeillutta. Mitä vanhempi puu, sitä enemmän mustaa. Hieskoivulla mustia uurteita ja halkeamia on vähemmän, mutta vanhemmiten tummuu hieskoivunkin runko. Rauduskoivun tuohi on valkoista, hieskoivulla kellertävää.

(Kahden koivulajin erot kertailin mieleen täältä.)

Tosin, minulla on sellainen mielikuva, että tunnistamista huomattavasti vaikeuttaa se, että näillä kahdella lajilla on tapana sekoittua keskenään, eikä puhtaasti vain jompaa kumpaa tahdo löytyä. Korjatkaa jos olen väärässä, se saattoi olla joku muukin kasvi...




Metsätieteen laitoksen virtuaaliarboretumista löytyy lisää tietoa rauduskoivusta. Se on metsätaloudellisesti hieskoivua tärkeämpi, eniten sitä käytetään polttopuuna, hienosellun raaka-aineena sekä vaneriteollisuudessa. Muita käyttökohteita ovat mm. saunavihdat, yrttiteejuoma sekä juhannuskoivu.

Rauduskoivu kasvaa melkein koko maassa. Se on kuitenkin hieskoivua vaativampi kasvupaikan suhteen, ravinteita saisi olla ainakin kohtalaisesti eikä seisovaa vettä saisi olla ollenkaan sillä sitä rauduskoivu ei siedä. Vanhimmat Suomessa elävät rauduskoivut ovat noin 150-vuotiaita. Etelä-Suomessa rauduskoivu voi kasvaa n. 25-30 metriä korkeaksi. Se haaroittuu runsaasti ja vanhoilla puilla latvus on pyöreähkö.

Suomalaisessa kulttuurissa koivuilla on merkittävä osa, rauduskoivu onkin valittu Suomen kansallispuuksi. Valkorunkoiset koivikot, pihakoivut ja koivukujat kuuluvat kiinteästi suomalaiseen (mielen)maisemaan. Juhannusjuhlinnan lisäksi koivulla on usein merkittävä rooli myös hääkoristeluissa.