Viime vuonna, kasvimaani ensimmäisenä keväänä, kyksin maalämpömittarin kanssa mittailemassa mullan lämpötilaa, kyttäsin yölämpöjä ja kylvin kaiken juuri ohjeiden mukaisena ajankohtana. Tänä vuonna kylvöt ovat siirtyneet ja siirtyneet kun aina on tullut jotain muuta. Tänään vihdoin kylvin ensimmäiset, jippii, hyvä minä!!





Aloitin päivän laittamalla maahan perunat, Solist-nimistä lajiketta joka on pussin mukaan aikainen, satoisa ja melko taudinkestävä. Keittiöpuutarhakirjan mukaan aikaisen lajikkeen viljely kannattaa, sillä se on taudinkestävämpää jo siksi ettei mikään ehdi tarttua siihen.



Itse asiassa, jos ihan rehellisiä ollaan, kaivoin perunat ylös sieltä mihin olin ne toissapäivänä istuttanut ja unohtanut täysin että kasvupaikkoja piti kierrättää. Olinhan jaotellut lannoitteetkin laatikoihin ihan oikein, mikä lie aivopieru käynyt kun istutusvaihessa potut päätyivät punajuurien ja porkkanoiden paikalle...



Nyt siellä maassa möllöttää perunoiden lisäksi myös punajuuren siemeniä, rucolaa, retiisiä ja pinaattia. Kolmesta jälkimmäisestä kylvin vasta osan ja loput säästin myöhemmälle, ettei sato sitten räjähdä kerralla käsiin.  Syy siihen, miksi kylvin juuri nämä siemenet juuri tänään on se, että näitä löytyi viimevuotisina kaapista. Loput pitää käydä ostamassa kunhan saan kirjoitettua itselleni listan puuttuvista.



Löysin kaapista myös viime vuonna hankittuja mutta kylvämättä jääneitä kesäkukkaseoksen siemeniä, jotka laitoin ruukkuihin kasvamaan. Ruukkujen reunoille laitoin optimistisesti ruusupapuja jotka ovat ainakin viisi vuotta vanhoja. Ihme jos niistä itää yksikään.



Nyt on koko kaunis kasvimaani peitetty kamalan rumalla hallaharsolla. Tekisi mieleni käydä repimässä ne pois, mutta ne parantavat itämisolosuhteita ja suojelevat rikkaruohojen siemeniltä, tuholaisilta ja linnuilta, joten saavat olla. Tyhmää.



Kesäkukkaruukkuihin hain ihan omatekemää multaa. Puolitoista vuotta sitten kompostikasaan alettiin kerätä puutarhajätettä, nyt pintakerroksen alta löytyi ihan ehtaa tavaraa. Kyllä elämä on ihmeellistä!



Tyttö oli touhukkaana apulaisena kylvöpuuhissa, mutta sai lopulta mennä isin kanssa kärräämään lehtiä. Näin pieni puutarha-apulainen ei ehkä ole paras mahdollinen silloin kun yrittää kylvää ikkupikkuruisia siemeniä ja tahtoisi niiden myös säilyvän siellä maassa. Mutta ompahan lapsi taas saanut raitista ilmaa ja maistella multaa ja matoja. Ihme että mahtui iltapuuroa ollenkaan, sen verran tummilta näyttivät suupielet kun vihdoin painuttiin sisälle.



Illan päätteeksi hyökkäsin tomaattien laatikon kimppuun, se kun oli jäänyt vielä muokkaamatta. Kaavin keittiökompostorista loput kompostit ja käänsin ne kanankakan ja puutarhakompostista haetun mullan kera muhevaksi kasvualustaksi. Ensimmäinen kerta ikinä kun meinaan pärjätä kokonaan ilman ostomultaa!

***

Oletteko muuten huomanneet, että omenapuut ovat täydessä kukassa? Ainakin täällä etelässä... Meidän puut leikattiin toissatalvena ja viime vuonna ne mököttivät niin pahasti, etteivät pahalta mieleltään kyenneet pykäämään kuin pari säälittävää kukkaa. Nyt ne sitten ottavat vahingon takaisin! Ihmeellistä!



Kuvitelkaa mielessänne innokas surina ja pörinä ja huumaava mutta silti herkkä tuoksu, niin saatatte päästä lähelle meidän puutarhan toukokuutunnelmaa. Nyt jos koskaan täällä pitäisi järjestää ne puutarhajuhlat! Mies alkoi jo suunnitella juhlia ensi vuoden toukokuulle...