(Tämä on ajastettu postaus. Olen kesälomalla, palaan heinäkuun puolella.)

Koska unikosta ei tullutkaan kuukauden kasvia, piti keksiä jotain muuta. Valitsin sitten pihlajan, koska tykkään siitä paljon, ja koska se (tai on niitä useampi, itse asiassa!) vielä viikko-pari takaperin oli pihamme ehdoton kuningatar valkoisine, tuoksuvine kukkineen. Tosin nyt kukinta on jo loppunut ja marjan raakileet ovat hyvää vauhtia kehittymässä.




Kotipihlaja (sorbus aucuparia)

Kotipihlaja eli tuttavallisemmin ihan pihlaja vaan, kasvaa usein monirunkoisena puuna, jonka korkeus vaihtelee neljästä jopa kymmeneen metriin. Kasvupaikan suhteen pihlaja ei ole turhantarkka, niitä kasvaa lehdoissa, kalliorinteillä, metsänreunoissa, rannoilla, vaikka missä! Pihlajaa istutetaan myös paljon koristepuuna, niinkuin meidänkin pihalla. Pihlajan koko ja muoto riippuvat paljon kasvupaikasta, laihassa maassa pihlaja jää pieneksi, kun taas ravinteikkaassa ja tuoreessa maassa se tilaa saadessaan kasvaa suureksi ja näyttäväksi puuksi.



Valkoiset kukat ovat pieniä, mutta pihlajan tapauksessa määrä korvaa puuttuvan koon, kukinto kun on tiivis kerrannaishuiskilo (eikö olekin hieno sana!). Ja se tuoksu, voittaa jopa syreenit! Eikä ihme, sillä pihlaja kuuluu ruusukasvien heimoon. Tuoksu on tarkoitettu houkuttelemaan pölyttäviä hyönteisiä. Syksyksi kukkien tilalle kehittyvät oranssinpunaiset happamat marjat joista saa ihanaa marmeladia. Marjojen kypsyttyä pihlajassa voi nähdä suuren tilhiparven ruokailemassa (pakkasten tultua kännissä), mutta ei kettuja. Marjoja syövät linnut levittävät siemeniä uusille kasvupaikoille, joihin kasvaa uusia pikkupihlajia.



Pihlajan ruodillisen, pariliuskaisen lehden tunnistavat kaikki, mutta laitetaan tähän vielä muutama hieno adjektiivi lisää: Lehdykät ovat soikeita, kapeanpuikeita, teräväsahalaitaisia, päältä kaljuja ja alta karvaisia. Kuulostaa hienolta, vai mitä!

Metsätaloudellisesti pihlaja ei ole kovinkaan hyödyllinen puu, mutta sitä arvostetaan muista syistä. Se onkin Pohjois-Savon maakuntakasvi, ja mikä hienointa, muinaissuomalaisten pyhä puu. Pihlaja on erityisen tärkeä puu myös siksi, että se esiintyy meidän jokailtaisessa unilaulussa, tuulilaulussa, joka on siis tämä.



(Pihlajatrivian tarjosi tällä kertaa luontoportti.)