Kai se on pakko hyväksyä, ei ole enää kesä. Tästä kesästä on ollut poikkeuksellisen vaikea päästää irti, sillä tiedän ettei näitä tule enää lisää. Kahdestaan leppoisan tytön kanssa kotosalla, ilman kiirettä ja vaatimuksia ja paineita. Jos joskus olen taas hoitovapaalla, noita on silloin kaksi. Varmasti ihanaa sekin mutta ihan takuulla haastavampaa. Sitä paitsi tämä tyttönen on ollut niin helppo, että meitä varmasti rankaistaan joko extravaativalla pikkukakkosella tai sitten överiuhmaiällä. No, onneksi ei ihan vielä tarvitse palata työelämään, vaikka syksy tuleekin.

Orkideat ovat olleet kesälaitumella omenapuussa. Toisin sanoen minä olen saanut kesälomaa orkideoista, jotka ovat kesän aikana hoitaneet itse itseään. Raukat ovat jo pitkän aikaa punastelleet kylmissään, joten eilen päätin laskea heidät sisälle. Kesän aikana oli ilmestynyt peräti kymmenen uutta kukkavanaa, joista tosin muhkeimman onnistuin katkomaan. Ehkä saamme taas jouluksi värikkäitä perhoskukkia ikkunalle!

Mitä pitemmälle kesän hiipuminen eteni, sitä enemmän retuperälle puutarhani ja varsinkin kasvimaani joutui. Varsinkin tomaattipusikot lannistivat minua, valtava määrä tomaatteja ja kaikki yhtäaikaa, ensin vaikka kuinka pitkään vihreinä ja sitten yhtäkkiä jo keltaisina ja räjähtäneinä ja ylikypsinä. Kyllä niitä on syötykin, mutta... Myös paprikasadosta yli puolet jäi syksyn kouriin. Ne olisi pitänyt ottaa sisälle jatkamaan kypsymistä.

Aina ei voi voittaa.

Jotain sentään kuitenkin!

Voin tehdä chilillä maustettua ruusukaalimuhennosta! Hmm...