Koska talvi on edelleen voimissaan, mennään tammikuussa hyväksi havaitulla linjalla ja valitaan kuukauden kasviksi suuri ja näyttävä havupuu. Pihaamme reunustaa tuuhea aidanne jossa pääroolissa ovat suuret douglaskuuset. Itse asiassa nyt maaliskuussa ne todella pääsevät oikeuksiinsa, sillä oksia peittävä lumi on sulanut ja aurinko lämmittää, mutta toisaalta kuusien väleissä kasvavat lehtipuut eivät ole vielä alkaneet vihertää ja peittää kuusia näkyvistä. Tai siis kuusien alaoksia, pituudessa ne kyllä voittavat muut mennen tullen.

 

 

Douglaskuuset ja aidanteen muutkin puut istutti aikanaan sisarusteni isä kolme tai neljäkymmentä vuotta sitten, luulisin. Lapsena viihdyin portinpielessä kasvavan kuusen maahan saakka ulottuvien alaoksien alle muodostuneessa majassa, minulla oli siellä viltti ja tyynyjä ja leikkiastioita. (Mieheni muuten viime kesänä tuhosi puumajan kun leikkasi ison osan alaoksista pois! Se oli tahtojen taisto jonka minä hävisin, pöh.)

Kaikkein eniten kuitenkin tykkään douglaskuusissa niiden kävyistä, katsokaa nyt!!

 

 

Douglaskuusi (Pseudotsuga menziesii)

Douglaskuusi ei muuten ole kuusi (Picea), vaikka muistuttaakin sitä paljon. Douglaskuusi on.. ...no douglaskuusi, ihan omaa luokkaansa. Ja vieläkin erikoisemmaksi sen tekee se, että kuollessaan se vaihtaa nimeään. Puutavarana myytävän douglaskuusen kauppanimike on nimittäin oregoninmänty!

 

 

Taimitarha Pikkupuu tarjoilee vaikuttavaa nippelitietoa douglaskuusista: puu voidaan nimittäin luokitella jättiläiseksi, maailman suurin puu oli douglaskuusi jonka on arvioitu olleen 140 metriä korkea. Pohjois-Amerikassa douglaskuusi on yleinen ja sieltä voi löytää jopa satametrisiä, neljän metrin paksuisia jättejä! Tilaa ympärilleen vaativat douglaskuuset eivät taida olla meidän tiheässä aidanteessa ihan oikeassa paikassa... onneksi Suomen ilmastossa ei aivan noihin mittoihin taideta päästä. Mustilan Arboretumin sivuilta selviää, että Suomen olosuhteita vastaavissa oloissa douglaskuuset voivat kasvaa 50-60 metriä korkeiksi.

 

 

Douglaskuusella on pehmeät, 2-3,5 cm pitkät neulaset joiden alapinta on harmahtava.  Sympaattisten, 5-10-senttisten käpyjen pörröisyys johtuu pitkistä ja kolmiliuskaisista peitinsuomujen kärjistä. Kaarna on nuorena harmaata ja sileää, vanhemmiten paksua, ruskeaa ja korkkimaista. Jos kaarnan alle pääsisi kurkistamaan, näkisi, että puuaines on kauniin vaalean lohenpunaista, mikä tekeekin siitä yhden arvostetuimmista sahatavarakaupan raaka-aineista (tosin Suomessa douglaskuusia kasvatetaan lähinnä puistopuina). Douglaskuusen latvus on leveän kartiomainen mutta harottava, sillä säännöllisinä kiehkuroina kasvavat oksat siirottavat latvassa yläviistoon. Suomessa douglaskuusen tiedetän kasvavan (vain) 15-30 metriä korkeaksi.

Douglaskuusi kasvaa mieluiten avoimella ja valoisalla kasvupaikalla, tosin nuoret taimet on syytä suojata kevätauringolta. Parhaiten sopiva maa on tuore, humuspitoinen ja varsinkin ilmava, tiiviissä maassa douglaskuusi ei viihdy. Douglaskuusi pitää merellisestä ilmastosta, se sentään toteutuu meidänkin pihassa.

(lähteet Mustila ja Wikipedia)