Elämysmatkalle kotiin

Miehellä on ensi viikolla loma. Emme ole lähdössä mihinkään, emme edes mökille koska meillä ei sellaista ole. Mutta päätimme toteuttaa kokeilun josta olemme jo pitkään haaveilleet. Pystyisikö sitä elämään ilman sähköä?

Lauantai-aamuna käännetään sulakekaapista virta pois ja elellään kuun loppuun saakka yksinkertaisesti. Valaistus hoidetaan kynttilöin ja myrskylyhdyin, ruoka valmistetaan ulkona grillissä ja trangialla. Pyykit ja tiskit pestään käsin. Jääkaappitavarat roudataan kellariin ja pakastin tyhjennetään mummilassa olevaan yhteiseen arkkupakastimeen.

Ei telkkaria eikä tietokonetta.

Ei pleikkaria eikä puhelimia.

Ei ompelukonetta.

Ei herätyskelloa.

Yllämainituista syistä edessä on todennäköisesti myös matka itseemme, sekä toisiimme. Ensimmäinen ei välttämättä ole kovinkaan elämyksellinen, jälkimmäinen taas (toivottavasti) viikon viihteellinen osuus.

Tämä tarkoittaa tietysti myös viikkoa ilman blogia. Mutta ei hätää! Vastuullisena bloggaajana olen ajastanut teille viikollisen kukkakuvia, tunnelmapaloja sekä mukataiteellisia täytepostauksia. Poissaolostani sekä tulossa olevien postausten tyhjänpäiväisyydestä huolimatta kommentoida saa, lomalta palattuani sitten vastailen. Ja kerron sitten myös, että miten kävi. Vietettiinkö romattinen parisuhdeviikko kynttilänvalossa silmiin tuijotellen, vai menikö hermot jo ensimmäisenä päivänä.

Ystäville ja sukulaisille tiedoksi, että aiomme avata puhelimet iltaisin hetkeksi, joten jos on asiaa niin heittäkää tekstarilla tai jättäkää vastaajaan viesti. Tai tulkaa käymään. Tai lähettäkää vaikka kirje!

Ps. Rakas Salainen blogiystäväni. Jos pakettisi pötkähtää postilaatikkoon ensi viikon aikana, joudun passaamaan pakettipostauksen ja palaamaan asiaan loman jälkeen.






Tämä on ajastettu postaus. Olen kesälomalla, palaan heinäkuun puolella.




Tauon paikka.





Aamupäivän musiikkihetki.





Vesileikkejä parempaa ei olekaan!